Arkisto kuukaudelle Toukokuu 2009

 
 

Viisivuotinen palapeli

Ammattikorkeakoulun viisivuotissuunnitelmaa eli strategiaa esiteltiin eilen henkilökunnalle järjestetyssä kuulemistilaisuudessa. Tämän vuoden loppuun mennessä hyväksyttävästä asiakirjasta odotetaan ensimmäistä kokonaisluonnosta kesäkuulle.

Tilaisuuteen osallistui yllättävän vähän oamkilaisia. Joistakin yksiköistä edustus oli aivan yhden tai kahden ihmisen varassa. Yhtä hiljaista on ollut keskustelufoorumiksi tarkoitetussa strategiablogissa, jonka markkinointi ei varmaankaan ole onnistunut vakuuttamaan ihmisiä kommentoinnin tarpeellisuudesta
Jatka lukemista…

Takaumia, oivalluksia ja marttyyreja

Tampere on kaunis kaupunki, jota kaunis ilma helposti kaunistaa. Matkustamisen glamour on yhä vain vaikeammin saavutettavissa näillä yön tai kahden työmatkoilla, mutta Tampere antoi vähän takaisin pelkällä olemuksellaan. Ihmisten kanssa en joutunut tekemisiin.
Jatka lukemista…

Virtuaaliopetus kuntoon ennen -opiskelua

Juna vie kohti Tamperetta ja Virtuaaliammattikorkeakoulun yhteyshenkilötapaamista. Läksin tällä kertaa matkaan, sillä tavoitesopimuskauden päättyminen tämän vuoden lopussa muuttaa näiden verkostohankkeiden kuvioita ratkaisevasti. Menen kuuntelemaan, jokohan jollakin on käsitys, miten virtuaaliliikkuvuutta tuetaan jatkossa.
Jatka lukemista…

Pieni, paha voimajuoma

Milloinkahan sitä oppii? Energiajuomat eivät maistu hyvältä - vaikka ne nimettäisiin voimajuomiksi.

Eikä normaali ihminen pullotettua energiaa edes tarvitse. Vaikka olihan tuo ihan tehokasta: tölkki ei ollut läheskään tyhjä, kun työnjohtaja
Jatka lukemista…

Hoitajaa epäillään neljästä murhasta

Muun muassa otsikon kaltaisten uutisten jälkeen uuden Imagen kansi järkyttää. Puoluejohtajan maanisessa katseessa on ylimääräistä ajankohtaisuutta.

Jonkinlaista piikkiä tässä on kyllä toivottu mahataudin vaivoja lopettamaan. Ruokaa tekisi ajatuksen tasolla mieli mutta
Jatka lukemista…

Väkivaltaa lapsuusmuistoille

Luin lapsena - en muista minkä ikäisenä lopetin - kaikki Neiti Etsivä -kirjat. Lapsuuteni “sankaria” muistellakseni lainasin kirjastosta sattumalta käteen sattuneen elokuvan. Vuonna 2007 tehdyssä leffassa Paula Drewtä (englanniksi Nancyä) näyttelee Emma Roberts.

Nokkelasta, rohkeasta ja pikkulapsen silmin aikuisesta Neiti Etsivästä on elokuvassa tehty
Jatka lukemista…

Ripuli maistuu vadelmalle

Milka sairasti mahataudin viikko sitten, Miio perjantaista lähtien. Viime yö meni pojalla ilmeisesti ripuloimatta, mutta en ole kuullut uusimpia tietoja. Kiukkuinen känkkäränkkä-poika siellä vielä aamulla riehui. Minjan terveys ei ole tässä tilanteessa kovin yksinkertainen juttu: tyttöhän kakkaa ja oksentelee hallitsemattomasti muutenkin.
Jatka lukemista…

Grillauskausi avattu

Lauantaina avasimme kesän grillauskauden. Pöytää piti siirtää pois talon varjosta ja tuuli verotti nautintoa, mutta kyllä ulkona on silti kiva syödä. Seuraavan kerran sitten, kun tarkenee.

Ruokavieraat eivät syö lihaa, joten saimme hyvän syyn grillata juustotaskujen
Jatka lukemista…

Maailmanlaajuista vastuuta väistelemässä

Ammattikorkeakoulupäivien teemana oli globaali vastuu. Kestävää kehitystä huomioitiin järjestelyissä, mitä mainostettiin Kalevan puffissa viime viikolla.

Teeman vuoksi jokaista asiaa tuli tieysti kytättyä tavallista kriittisemmällä silmällä. Amk-päivätkin vahvistivat sen käsityksen
Jatka lukemista…

Pantiin jutut vaihtoon

Opiskelijalehden toimituksen tuottama aukeama ilmestyi Oranssissa tänään. Pääkirjoituksen mukaan juttuvaihtoa kannattaa harkita jatkossakin.

Koko idean ydinhän on se, että Oranssi vieraili vastaavasti Osakolaisessa ja tuotti yhden laadukkaan aukeaman. Toinen tavoite oli parantaa kummankin lehden tunnettuutta amk-yhteisössä. Jos järjestely tosiaan tuntui kaikista hyvältä, kannattaa yhteistyötä tosiaan jatkaa. Ainakin tunnettuuden ja lukijasuhteiden kanssa on kummallakin lehdellä vielä tekemistä.
Jatka lukemista…


Mainokset