Arkisto kuukaudelle Heinäkuu 2009
Mahdollisia selityksiä on kolme: 1) Blogin lukijat ovat kesälomalla. 2) Blogin lukijat eivät kehtaa paljastaa itseään. 3) Blogin lukijat ovat roskapostirobotteja. Neljäs selitys voisi olla, että ihmiset ovat joukolla tukahduttaneet kilpailuviettinsä, mutta enpä oikein usko.
Jatka lukemista…
Heinäkuun 30. 2009 | Tiedoksi | Avainsanat: blogikilpailu, blogit | 1 kommentti
Muutama asia on tässä askarruttanut mieltä:
Miksi ruokaviini valitaan lihan, kalan tai muun sellaisen perusteella eikä esimerkiksi perunaan tai riisiin sopivaksi? Taitaa olla valkoisten lihansyöjäheteroiden hapatusta tuo viinikin.
Jatka lukemista…
Heinäkuun 29. 2009 | Internetistä, Kotihommista, Mediasta | Avainsanat: blogikilpailu, Hesari, media, ruoka | 0 kommenttia
Jatsi on tainnut poistua jo verestä ja elämä on voittanut. On kertauksen aika.
Lauantaina veimme koko perheen katsomaan Paukkumaissia, jonka konsertin jatsiosuus koostui yhdestä trumpettisoolosta. Lapsille sanoitettua reggaeta olisi kuunnellut ihan aikuistenkin kesken. Aiottiin jopa levy hankkia.
Jatka lukemista…
Heinäkuun 26. 2009 | Kulttuurikokemuksista, Raahesta | Avainsanat: jatsi, konsertti, musiikki, Nikonpoika, Rantajatsit | 0 kommenttia
Ensimmäisen Rantajatsi-päivän (siis meille ensimmäinen, Harmajan jätimme torstaina väliin) kohokohta koettiin heti Fantin konserttien aluksi, kun Vähällä sähköllä: Tribute to Pekka Pohjola (kuvassa) esitti settinsä.
Jatka lukemista…
Heinäkuun 25. 2009 | Kulttuurikokemuksista, Raahesta | Avainsanat: esitys, musiikki, Rantajatsit | 0 kommenttia
Kun läppäri tuli takaisin huollosta, avasin sen vapisevin sormin. Siihen oli tallennettu satoja tiedostoja, joita ei muualta löydy. Onneksi kaikki oli tallessa. Muussa tapauksessa eräs projekti olisi pitänyt haudata alkuunsa.
Keväällä syntyi ajatus runokirjan julkaisemisesta.
Jatka lukemista…
Heinäkuun 24. 2009 | Kulttuurikokemuksista | Avainsanat: kirjat, Milika, runokirjaprojekti, runot | 0 kommenttia
Töihin on palattu ja vähän jo päästy kiinni. Keskittymistä on hieman häirinnyt uuden puhelimen odottelu ja eilinen saapuminen. Nyt siinä toimii jo Twitter, Gmail ja muut tärkeät asiat.
Muutaman päivän olen työstänyt avoimen ammattikorkeakoulun markkinointia.
Jatka lukemista…
Heinäkuun 23. 2009 | Työstä | Avainsanat: avoin amk, markkinointia, vehkeet | 0 kommenttia
Summer is crazy, joten hullutellaan vähän. Oheisesta linkistä (tai tästä) ohjaudut Kahvitauolla LP -kilpailuun, jonka arvoituksen ratkaisemalla voit päästä käsiksi karamellipalkintoon.
Osallistu 26.7. mennessä! Kilpailuvastaukset jätetään tämän merkinnän kommentteihin, joten kommentteja ei julkaista ennen kilpailuajan päättymistä. Tämän vuoksi kaikki blogikommentit menevät ennakkotarkastukseen seuraavien parin viikon ajan.
Heinäkuun 20. 2009 | Tiedoksi | Avainsanat: blogikilpailu, blogit | 2 kommenttia
Kolean aamupäivän jälkeen aurinko havahtui juhlimaan loman loppumista ja antoi palaa koko Putte-possu ja Fantin aarre -esityksen ajan. Miiokin jaksoi melko hyvin seurata kaksinäytöksisen näytelmän.
Jatka lukemista…
Heinäkuun 19. 2009 | Kulttuurikokemuksista, Raahesta | Avainsanat: esitys, Nikonpoika, Raahe, ravintola | 0 kommenttia
Pekkateatterin laulunäytelmä Posliinikoirat loistaa ennen kaikkea käsikirjoituksellaan. Roolitkin tehdään hyvin tai vielä paremmin, mutta Pauli Ylitalon tekstistä huokuu nokkeluus ja se aiemminkin ylistetty taustatyö.
Jatka lukemista…
Heinäkuun 17. 2009 | Kulttuurikokemuksista, Raahesta | Avainsanat: esitys, Milika, Raahe | 0 kommenttia
Ostimme liput kumpaankin paikalliseen kesäteatteriesitykseen. Huomenna menee toiseksi viimeinen näytös Posliinikoirat-musiikkinäytelmästä ja sunnuntaina kolmanneksi viimeisen kerran lastennäytelmä Putte-possu ja Fantin aarre. Huomiseksi on luvassa lastenvahti ja sikapossua yritämme katsomaan jälkikasvun kanssa. Kaksivuotiaan keskittymiskyky pääsee oikeaan testiin.
Jatka lukemista…
Heinäkuun 16. 2009 | Kulttuurikokemuksista, Raahesta | Avainsanat: esitys, näyttely, Raahe, Rantajatsit | 0 kommenttia