Arkisto kuukaudelle Marraskuu 2009

 
 

Mopo käy työvälineestä

Kuinka hyvin mainosten jakamisesta oikein maksetaan? Tätä olen miettinyt nähdessäni mopolla kulkevan jakajan tuovan reklaamia meillekin. Aika hyvä täytyy palkan olla tai sitten työnantaja maksaa bensat. Vähän kyllä epäilen, kumpaakin.
Jatka lukemista…

Hopun loppu

Syksyt ovat viime vuosina olleet samanlaisia riippumatta siitä, millaisia töitä tekee. Järjestelmällinen puurtaminen muuttuu suurpiirteiseksi puskemiseksi ja ainoa tavoite on säilyä järjissään tammikuuhun. Seuraava vuosi on aina toivoa täynnä.
Jatka lukemista…

Yhdistys tekee yhteisön

Olen viime aikoina kiinnostunut Oamkin alumnitoiminnasta lähinnä työni puolesta. Vielä tarjolla ei ole ollut sellaista ohjelmaa, joka olisi houkutellut minua alumnina, joten olen jättänyt osallistumasta oikeastaan mihinkään.
Jatka lukemista…

Saako vai onko pakko?

Oamkin viestinnän järjestämä koulutus tutustutti tänään väkeä verkon mahdollisuuksiin. Ensin pelitalon isäntä kertoi, miksi peli ja leikki on tärkeää. Minä yhdistin mielessäni esityksen meneillään olevaan työn muutokseen, palkkatyöyhteiskunnan muuttumiseen joksikin toiseksi.
Jatka lukemista…

Hevospoika sai ponin

Kotonamme asustaa oikea hevosmiehen alku, sen verran kiintynyt Miio on keppi-, keinu- ja muihin leluhevosiinsa. Legoistakin rakentuu usein heppoja. Uusimpana tulokkaana kokoelmaan lisättiin kuvassa esittäytyvä poni.
Jatka lukemista…

Runoja on sanottu

Klubiesiintyminen meni tärinällä eteenpäin enkä tiedä, mitä tykättiin, mutta menipähän ohi. Kiva tilaisuus ja mukava ilta vaimon kanssa vapaalla. Pöytäseurueesta tuli pari kannustavaa kommenttia. Lisäksi kuulin kriittisen ja sanavalmiin toimittajakollegan kehuneen kirjaa.
Jatka lukemista…

Runot kirjoitetaan luettaviksi - tai lausuttaviksi

Sain alkuviikosta viraalimarkkinoinnin ansiosta (jos se nyt sitä oli) kutsun esiintymään Huutomerkin Musteklubille tälle illalle. Viestissä käytettiin nimenomaan sanaa esiintyä, ei esimerkiksi lukea tai lausua. Otin kutsun vastaan - jotain sellaista kai tyrkkymarkkinoinnilla tavoittelinkin.
Jatka lukemista…

Viimeisiä juttuja opiskelijalehteen

Kirjoituspöydällä odottaa kaksi juttua Osakolaiseen. Viime viikkoina on tullut selväksi, että nyt tehdään vanhan kaartin viimeistä lehteä. Yhden äitiysloman ja yhden vakituisen työpaikan siivellä voin minäkin katkaista viimeisen siteeni Oamkin opiskelijatoimintaan.
Jatka lukemista…

Isojen kirjojen joukossa

Kustantajani talliin pääsee rahalla kuka vain mutta hyvää palvelua sillä rahalla sitten saakin. Sain itse kirjan eilen käsiini ja tein tänään verkkohaun sen nimellä. Kirjaa myy jo ainakin kaksi suomalaista verkkokauppaa ja Googlekin on ehtinyt skannata muutaman sivun esikatseluunsa. Kokosin linkkejä kotisivulleni.
Jatka lukemista…

Kirja ilmestyi

Kirjat tulivat. Huomenna lahjalähetykset postiin, tiedotetta mediaan ja mainosta verkkoon.

Koska nyt jo on tullut hirveä kiire dokumentoida elämää ja jättää jälkiä olemassaolostani, arvaan jo seuraavan kirjan teeman. Sellainen toki lopulta tulee. Yhtä varmasti kuin se kolmenkympin kriisi.


Mainokset