Kuukausi yhdessä yössä
Alkutilanne: Isä, poika ja tytär ensimmäistä kertaa kolmestaan yön yli. Oikeastaan kahden yön mutta ensimmäinen on vasta takana. Tytär on tottunut tissittelemään yöllä herätessään noin kymmenen kertaa.
Jatka lukemista…
Alkutilanne: Isä, poika ja tytär ensimmäistä kertaa kolmestaan yön yli. Oikeastaan kahden yön mutta ensimmäinen on vasta takana. Tytär on tottunut tissittelemään yöllä herätessään noin kymmenen kertaa.
Jatka lukemista…
Niin on tyhjä ja täysi olo yhtä aikaa, kun sain luettua Kjell Westön viimeisimmän Älä käy yöhön yksin. Olen jauhanut teoksesta kaikille, jotka ovat tielle sattuneet. Tämän vuodatuksen lirutan fanituksen vallassa ja hurmoksen hehkussa, mitä ei pitäisi kai tehdä.
Jatka lukemista…
Kulunut viikko on ollut aika runollinen, julkaisukelpoiselta tuntuvia tekstejä on syntynyt useampia. Jos kirja olikin kymmenen vuoden yhteenveto, julkaisemisen jälkeinen tuotteliaisuus on lunastanut runoilija-nimikkeen takaisin. Alkuvuodesta pelkäsin kadottaneeni sen kokonaan.
Jatka lukemista…
Raahen Seudun toimittajan esimerkin innoittamana kerron, mistä kaikesta en ole blogissani viime aikoina kirjoittanut. Tämähän on tuore sovellus ”mistäs minä nyt kirjoittaisin” ja “onpas vaikeaa tämä kolumnin kirjoittaminen mutta ohhoh, siinähän se jo syntyi” -aiheista.
Jatka lukemista…
Isäkuukausi alkoi ja ensimmäiset päivät vietämme Kalajoella. Tänään ajattelin vielä tarkistaa työpostin ja asentaa lomaviestin. Siinäpähän kaipailevat.
Viime aikoina olen kirjoitellut töistä lähinnä kielteisiä asioita. Ne ovat totta ja niin on sekin, että tunnen väsymystä, jollaista en muista muutamaan vuoteen kokeneeni.
Jatka lukemista…
Ostin kuntosalikortin kolmeksi kuukaudeksi. En laskeskele, kuinka aktiivisesti pitää salilla käydä, että rahalle saa vastineen, mutta jospa sitä tulisi käytettyä. Työnantajan maksamaa kertakorttia vingutin 1-3 kertaa viikossa noin kolmen kuukauden ajan.
Jatka lukemista…
Ammattikorkeakoulujen laatuyksikköarviointi on päätösseminaaria ja loppujulkaisua vaille valmis. Seminaari on tammikuussa ja siellä kai jaetaan nyt jo taitossa oleva julkaisukin. Lienee päätössanojen aika.
Kolmeen asiaan tiivistettynä arviointiprosessista voi sanoa näin:
Jatka lukemista…
Osakolaisen hyllyttäminen ensi vuodeksi ei ole enää uutinen, kertoihan tuon jo pari viikkoa sitten ilmestynyt lehtikin. Kirjoitin viimeiseen numeroon kymmenvuotisjutun (pdf), josta sain kivaa palautettakin.
Jatka lukemista…
Meneillään oleva Oamkin Raahen kampuksen “kriittinen tarkastelu” on kirvoittanut jo parikin uutistapahtumaa. Raahen Seutu uutisoi eilen kauppakamarin vaatimuksia ja pääkirjoitti aiheesta tänään. Valitettavasti juttuja ei näkynyt verkkosivuilla.
Jatka lukemista…
Huutomerkin Hallaus-lehden kirjoituskutsu on julkaistu ja sain maanantaina vielä henkilökohtaisen pyynnön muutamasta runosta. Kysyjä oli kuullut klubilla lausutut tekstit ja pitänyt. Oli kuulemma voimaa ja hyviä kuvia.
Hankalan tästä runotilauksesta tekee teema.
Jatka lukemista…