Arkisto kuukaudelle Helmikuu 2010

 
 

Minä etsii itseään

Työt ovat sujuneet pettymystä sulatellessa yllättävän hyvin. Tartumme yhteen keskeisesti työhöni liittyvään prosessiin, jonka kehittäminen on jäänyt useita vuosia puolitiehen tekijöiden ja toimintamallien vaihtumisen vuoksi. Tekijöiden vaihtumista on nytkin odotettavissa, mutta jospa sitä yhden asian saisi kuntoon ennen lähtöä.
Jatka lukemista…

Toimeton muttei työtön

Minua ei valittu töihin, joita teen. Paikan sai työkaverini. Hän tosin jatkaa toistaiseksi nykyisissä tehtävissään, joten minulle tarjottiin sijaisuutta vuoden loppuun saakka - tehtävissä, joita olen kaksi vuotta tehnyt.
Jatka lukemista…

Viimeiset Olympialaiset itse kullekin

Talviolympialaiset alkoivat ennen kuin oikein huomasinkaan. Olin merkkaillut kalenteriin miesten jääkiekkoilun alkulohkon pelejä sen mukaan, miten suomalaisjoukkue siellä pelaa. Tiesin jo etukäteen, etten etsiydy television ääreen minkään muun kuin lätkän tähden.
Jatka lukemista…

Oma vika!

Asenteet ovat koventuneet. Brittien asenteista raiskauksen uhreja kohtaan kertoi Hesari maanantaina. Suomalaisten asenteita salakatselun uhreja kohtaan on valottanut keskustelu raahelaismiehen alastonkuvan leviämisestä Google karttapalvelun katunäkymän mukana. Viimeksi eilen Raahen Seudun tekstaripalstalla ihmeteltiin, miksi ihminen on alasti pihallaan. “Outoa.”
Jatka lukemista…

#kokfut eli Mitä tapahtuu kokkaukselle

Eräässä yhteiskunnassa eli vahva kokkausperinne. Ammattitaitoisia kokkeja arvostettiin ja ruoantekijöitä jaettiin oikeisiin ja amatöörikokkeihin. Kokkien keskinäinen koodisto oli vahvaa ja alan etiikka perustuikin pitkälle itsesääntelyyn. Ruokailijoille hyvä ruoka maistui.
Jatka lukemista…

Katunäkymästä kohistaan syystä

Googlen karttapalvelun katunäkymät otettiin Suomessa vastaan monin tavoin. Suuri osa asian noteeranneista - minut mukaan lukien - intoutui leikkimään vehkeellä parin päivän ajan ja syöttämään löytämiään kummallisuuksia esimerkiksi Twitterin #tilannekuva-virtaan. Ja löytyihän sieltä alastomuutta ja muuta noloa.
Jatka lukemista…

Ainakin se on maailman parhaita tuoksuja

Lahden Runomaratonin uusin kilpailu käynnistyi sponsorin sivuilla. Vähän kaupallinen maku tuosta tulee vaikka ruisleipä hyvää onkin. Jokuhan ne palkinnot aina tietysti maksaa, ja tällä kertaa se joku haluaa olla esillä näin. Eikä ainakaan osallistumisen vaikeudesta ole kiinni, sen verran käytettävä on sovelluksesta tehty. Käykää katsomassa!
Jatka lukemista…

Töissä on kivaakin, laatutöissä nimittäin

Kun tulee kirjoiteltua töistä kaikenlaista kielteistä, tulee tarve kirjoittaa sieltä jotain myönteistä. Seuraava tunne onkin epävarmuus siitä, haluanko vain hyvitellä, suojella itseäni ja työsuhdettani vai olenko aidosti epäreilu, jos jätän lukijan käsitykseen surkeasta työnantajasta.
Jatka lukemista…

“Toivomme hakijalta joustavaa työ- ja toimintatapaa…”

Lähetin työhakemuksen tehtävään, jonka kuulutuksesta otsikko on lainattu. Haen töihin, joita olen tehnyt kaksi vuotta. Joku kutsuisi vakinaistamiseksi, toinen lumehauksi. Minua jännittää ja vähän hermostuttaakin, kun en tiedä, kuinka konkreettinen työttömyyden uhka on päällä.
Jatka lukemista…

Kunniattomat paskiaiset

Avautumisessa on myönteinen kaiku paitsi silloin, kun käytöstapojen pato avautuu valittaen. Nyt on kyse tästä.

Ensin on sellainen paskiainen, joka ei anna muiden nukkua. Menin aamulla töihin heti seitsemän jälkeen, kun en viitsinyt yrittää enää tunnin valvomisen jälkeen unta.
Jatka lukemista…


Mainokset