Ainakin se on maailman parhaita tuoksuja
Lahden Runomaratonin uusin kilpailu käynnistyi sponsorin sivuilla. Vähän kaupallinen maku tuosta tulee vaikka ruisleipä hyvää onkin. Jokuhan ne palkinnot aina tietysti maksaa, ja tällä kertaa se joku haluaa olla esillä näin. Eikä ainakaan osallistumisen vaikeudesta ole kiinni, sen verran käytettävä on sovelluksesta tehty. Käykää katsomassa!
Maratonille pyydetään tekstejä aika mielikuvituksettomalla teemalla “Runoa ja ruisleipää”. Tai oikeastaan teema on liiankin mielikuvituksellinen; kestää tovin ennen kuin tulee minkäänlaista suuntaa tekstien luonteesta mieleen. Lavea aihe. Leveä leipä. Vettä ja leipää. Suu täynnä. Noniin…
Julkaisuihin ja kilpailuihin kirjoittelemalla voi elää tunteessa, että kirjoittaa vakavissaan. Tehtävänannon pohtiminen, ainesten etsiminen ja tunteiden herättely tuntuvat - jos ei aivan työltä niin - ammattimaiselta touhulta. Itseluottamuskin kasvaa, kun huomaa hallitsevansa vähän tätä prosessia.
Lehtikirjoittamiseenkin avautuu taas tilaisuus, kun saan kirjoittaa Oamkin yhteisölehteen. Tosin toimituspäällikkö ei vastannut mitään, kun kyselin lisäohjeita tarjottuihin juttuihin. Sellaisen linjan ajattelin pitää, ettei omista töistään tarvitse kirjoittaa eikä sellaisesta, mistä kauheasti huutelee esimerkiksi täällä blogissa.
Se vain vähän mietityttää, että sisällöllisesti monipuolisesta työkokemuksesta ja koulutuksesta huolimatta minun ansioluettelossa ei juuri muuta lue kuin Oulun seudun ammattikorkeakoulua. Pitäisiköhän se ylempi tutkinto tehdä jossain muualla ihan vain vaihtelun vuoksi?
Avainsanat: kirjoittaminen, Oamk, Oranssi, runokilpailu, runot, työtavat, urahaave