Kunniattomat paskiaiset
Avautumisessa on myönteinen kaiku paitsi silloin, kun käytöstapojen pato avautuu valittaen. Nyt on kyse tästä.
Ensin on sellainen paskiainen, joka ei anna muiden nukkua. Menin aamulla töihin heti seitsemän jälkeen, kun en viitsinyt yrittää enää tunnin valvomisen jälkeen unta. Kun sitä yrittää auttaa nukkumaan, se ärisee ja kiemurtelee. Jos siihen ei kiinnitä huomiota, se yrittää itsemurhaa sängyn laidalta. Tai hankkii huomion potkimalla päähän ja ylävartaloon.
Toinen paskiainen voisi olla myös kusiainen, jos se ei tarkoittaisi muurahaista. Se voi tehdä vaikkapa siten, että tulee ilman housuja muiden viereen sohvalle, nousee jalkojensa ja käsiensä varaan ja pissata lorottaa. Sitten se haukkuu muita “tyhymiksi” ja “pimmuiksi”, jos sitä komentaa. Parhaiten sen ajatusmaailmaa ja käsitystä itsestään kuvaa usein kiihkohuudettuna kuultava ukaasi “kukkaan ei sano mittään” ja kolme huutomerkkiä.
Kolmas paskiainen on muuten ihan kiva, mutta kipeäksi tullessaan muuttuu sietämättömäksi rasitteeksi. Se valittaa pientäkin vihlaisua ja vaivaa vaikka ei todellakaan huomioi niitä, kun muut sairastavat. Ainoana ilonaan se pitää syömistä ja sitä se sitten tekeekin. Pitsaa, jäätelöä, viinaa - oikeastaan ihan mitä vain ruokaa ja juomaa. Määrä on laatua ja toisin päin.
Näiden kaikkien kanssa joutuu elämään rakas Milka-vaimoni, joka taiteili minusta oheisen kuvan. Klikkaa ja ihaile!
Avainsanat: isyys, lapsellisuuksia, Milika, Minjuska, Nikonpoika