Töissä on kivaakin, laatutöissä nimittäin

Kun tulee kirjoiteltua töistä kaikenlaista kielteistä, tulee tarve kirjoittaa sieltä jotain myönteistä. Seuraava tunne onkin epävarmuus siitä, haluanko vain hyvitellä, suojella itseäni ja työsuhdettani vai olenko aidosti epäreilu, jos jätän lukijan käsitykseen surkeasta työnantajasta.

Niinhän se on, että myönteisestä kokemuksesta kertoo kahdelle ja kielteisestä 20:lle. Varastin tämän totuuden torstaisen markkinointikouluttajan puheesta. Hänen luentonsa oli niin hyvä, että olisin mielelläni osallistunut vielä perjantain työskentelyynkin, mutta velvollisuus vei toisenlaiseen koulutukseen.

Tässä on pitkään jo kuljettu aasinsiltaa siihen, mistä piti kirjoittaa; loppuviikon koulutustilaisuudet muistuttivat työn nautittavista puolista. Jälkimmäinen, laadunvarmistukseen ja sisäiseen auditointiin keskittynyt auditoriopäivä valoi vieläpä uskoa ammattikorkeakoulun mahdollisuuksiin kasvaa mittoihinsa myös kulttuuriltaan ja yhteishengeltään. (Kuva on koulutuksen tuotoksista.)

Olen osallistunut Korkeakoulujen arviointineuvoston auditointikoulutuksiin pari kertaa, mutta huomasin saavani Laatukeskuksen kouluttajan opeista paljon sellaista, mistä olisi ollut hyötyä niillä auditointikeikoillakin. Neuvosto haluaa ymmärtääkseni antaa arviointiryhmille vapautta ja tilaa, minkä vuoksi tekniikoita ja niiden taustafilosofioita käydään vain laveasti läpi. KKA pitäytyy myös tiukasti erossa mistään tietyistä laatujärjestelmistä ja standardeista, joten arvioinnin täytyy sopeutua monin eri tavoin järjesteltyihin toimintamalleihin. Toisaalta käytännön kaava toistuu samanlaisena auditoinnista toiseen, joten iso osa auditoinnin mahdollisuuksista jää käyttämättä.

Koulutukseen osallistui kuulemma yli 70 ammattikorkeakoululaista. Vaikka yhteisöllisyyttämme voisi pitää vahvojen yksikkörajojen vuoksi aika pinnallisena, oli mukava kuulla kaikkien puhuvan poikkeuksetta “meistä” - ei vain “meidän yksiköstä” tai edes ulkopuolisesta “Oamkista”. Vastakkainasettelujakaan ei herännyt ja monista kommenteista oli havaittavissa oikeaa halua yhtenäistää toimintaa laadunvarmistuksen nimissä. Moni valitteli talon byrokraattisuutta ja kankeutta. Tosin sekin taitaa olla yksi niistä tarinoista, joita totutaan kertomaan ja siten huomaamatta vahvistamaan. Ensiavuksi riittäisi jo se, että yksi kerrallaan alkaisimme kyseenalaistamaan byrokratian ja kankeuden emmekä enää pelkäisi niitä.

Seuraavassa koulutuksessa käydään sitten läpi auditointimalli, jolla me aiomme käydä yksikkömme arvioimassa. Minun osuutenani on - ei enempää eikä vähempää kuin - laadunvarmistusjärjestelmän kokonaisuuden esittely. Asiasisällön lisäksi olen miettinyt paljon, miten voisin liittää esitykseen tekijöitä, jotka rohkaisevat haastamaan organisaation jäykkyyttä ja tosikkomaisuutta. Niiden on näytettävä esimerkkiä, jotka ongelmia näkevät.

Esimerkin näyttämisestä on kyse myös laatublogissa, jota suunnittelimme aiemmin osaksi Oamkin laatutyön viestintää. Sovimme neljän hengen kesken kirjoittavamme ensimmäiset merkinnät valmiiksi parin viikon päähän, jolloin blogi julkaistaisiin. Tekoräväkkyyteen ja pelkkään ärsyttämiseen on helppo sortua, mutta samaan rohkaisuun haluaisin tuonkin tilaisuuden käyttää.


Avainsanat: , , , ,

 
 
 

Jätä kommentti


Mainokset